See all publications

Kenen vastuulla on ilmakehä?

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka ja se on pysäytettävä. Tästä kaikki ovat samaa mieltä. Keskustelu muuttuu vaikeaksi, kun ryhdymme puhumaan tarvittavista toimenpiteistä. Vaadimme usein ratkaisuja, jotka eivät kosketa itseämme.

undefined

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka ja se on pysäytettävä. Tästä kaikki ovat samaa mieltä. Keskustelu muuttuu vaikeaksi, kun ryhdymme puhumaan tarvittavista toimenpiteistä. Vaadimme usein ratkaisuja, jotka eivät kosketa itseämme. Tai katsomme, että meidän ei ole syytä tehdä asialle mitään, kun muutkaan eivät tee. Pelkäämme usein vapaamatkustajia niin paljon, että pysymme ennemmin itse vapaamatkustajina kuin annamme muiden hyötyä työstämme ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Pelkäämme, koska emme tunnista vastuutamme.

Kuvitellaan maailma, jossa ei olisi omaisuudensuojaa. Yhteiskunta, jossa saisimme rikkoa esimerkiksi naapurin ikkunat vailla seuraamuksia tai vahingonkorvausvastuuta. Se olisi hullu ja levoton maailma.

Valitettavasti tämä on se maailma, jossa elämme. Jokainen meistä saa lisätä hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Me tiedämme sen aiheuttavan vahinkoa muille. Silti emme ole missään vastuussa aiheuttamastamme vahingosta. Tämä on perimmäinen syy siihen, miksi ilmastonmuutos etenee: saamme päästöjä synnyttävästä kulutuksesta hyödyn itsellemme, mutta vahinko jää muiden korjattavaksi. Ja mikä huolestuttavinta, emme edes tiedä, kenelle vastuu vahingosta kuuluu.

Ilmastonmuutoksen torjumisen osalta vastuu ei ole juurikaan yksilöillä, vaan puhumme makrotason toimista. Se on sinänsä oikein: systeemisen ongelman voi korjata ainoastaan systeemisellä, makrotason ratkaisulla. 

Poliitikkojen suurin vastuu on korjata järjestelmä, jonka valuvikojen vuoksi ilmastonmuutos etenee. Poliitikkojen vastuun korostaminen ei saa kuitenkaan johtaa siihen ajatteluun, että vahingon aiheuttaja ei olisi vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Jos kaadan kotona maidon pöydälle, en vaadi poliitikkoja siivoamaan sotkua. Ei meidän tulisi toimia näin hiilidioksidinkaan kohdalla.

Valtiot eivät juuri synnytä päästöjä. Ne ovat abstrakteja rakennelmia, sopimussuhteita, joilla on tietysti maantieteelliset rajat ja päätöksenteko- ja vallankäyttökoneisto. Yritykset synnyttävät suurimman osan päästöistä. Mutta nekin päästöt syntyvät pääasiassa sen vuoksi, että valmistetaan jotain kuluttajille, eli ihmisille. Poliitikoilla ja yrityksillä on valtavasti valtaa ja sen myötä vastuuta. Mutta eikö vastuun tulisi olla myös ihmisellä, jonka vuoksi maito on kaadettu pöydälle? Onko perusteltua, että syytän Kiinaa päästöistä, jotka syntyivät tämän ostamani tietokoneen vuoksi? 

Tarvitsemme järjestelmän, joka auttaa meitä aina tunnistamaan kulutuksesta syntyneet päästöt. Ja tarvitsemme työkalun, jonka avulla voimme aina siivota jälkemme. Se auttaa meitä korjaamaan koko ilmastonmuutoksen juurisyyn; jotta meillä voi olla oikeus toimia, on meillä oltava myös vastuu toiminnan seurauksista. Näin maailma toimii kaiken muun, esimerkiksi omaisuuden suojan osalta. Ei meillä ole mitään syytä tehdä päästöjen kohdalla poikkeusta.

Hiilidioksidia osataan ottaa ilmakehästä. Eikö tulisi olla itsestäänselvää, että kun synnytämme päästöjä, velvollisuutemme on varmistaa, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei silti lisäänny? Ja jos ajattelemme, että hiilidioksidin sitominen on yhä liian kallista (mitä se ei ole), ei kai se vapauta meitä vastuusta? Eihän rikkomaani naapurin ikkunaa voi jättää korjaamatta sen takia, että minulle sanottaisiin korjaamisen olevan kallista.

Onneksi ihmisille on luontevaa kantaa vastuuta. Parhaimmillaan se antaa merkityksellisyyden tunteen, joka on yksi tärkeimmistä hyvinvointia parantavista asioista. Tiedämme, että jos ihminen ei pysäytä ilmastonmuutosta, ei kukaan muukaan tule tekemään sitä puolestamme. Siksi meidän on luotava myös yksilönkokoisia keinoja tarttua toimeen. Näihin keinoihin palaan tulevissa kirjoituksissani.